13.10.2017

Ad Astra



Gallen-Kallela: Ad Astra 1907 ja Kuollut Lemminkäinen 1896.


Kävin kesällä Ane Gyllenberg - Keräilijän itsenäisyys 29.3. - 29.10.2017 juhlanäyttelyssä [1]. Ane Gyllenberg (1891 - 1977) oli varakas liikemies ja taiteen keräilijä [2]. Gyllenbergin maailmankuva oli antroposofinen. Hän kuului suomessa toimivaan ruotsalaiseen vapaamuurarijärjestöön, jossa hän toimi myös suurmestarina. Gyllenbergille taide oli henkisen kasvun väline [3]. Kiinnostustensa osalta Gyllenberg liittyy osaksi suomalaista 1900-luvun alussa virinnyttä okkulttuuria [4].

Taidenäyttelyn tunnetuimpina teoksina voidaan pitää Gallen-Kallelan Ad Astraa (toinen versio) ja Symposionia (ensimmäinen versio) [5]. Näiden kahden teoksen välillä on linkkinä sama henkeä edustava naishahmo, jota ei ole enää Symposionin toisessa versiossa. Näyttelyssä Ad Astran alapuolelle on sijoitettu Kuollut Lemminkäinen. Sommitelma on loistava, koska teokset täydentävät temaattisesti toisiaan. Ad Astra kuvaa Gallen-Kallelan mukaan ylösnousemusta. Kuolleessa Lemminkäisessä näemme ruumiin, ja Ad Astrassa ylösnousevan hengen. Ad Astra on esteettisesti selväpiirteinen, mutta siihen sisältyy syvällistä symboliikkaa. Hahmon jalkoja peittävä sumuharson alapuolinen punainen tila edustaa ruumista, ja yläpuolinen sininen tila henkeä. Symbolismin kuvastossa aikuisuuden kynnyksellä olevat hahmot edustivat androgyyniyden ideaa. Idean mukaan sielun olemus on sukupuoleton riippumatta ruumiillisesta sukupuolesta. Henkeä edustavan hahmon hiukset kuvaavat aurinkoa. Kämmenissä on stigmat, ja kädet on levitetty Kristuksen tavoin. Asento on sama kuin Algiz-riimussa () [6]. Käsien asento on tuttu myös kristillisestä kuvastosta yhteyden ja vastaanottamisen symbolina (astia, kärjellä seisova kolmio). Näyttelyn alakerrassa on myös lukuisia muita henkisyyteen liittyviä teoksia.


Portaikon lasimaalaus.


Yläkerrassa Gyllenbergin työhuoneessa on näytteillä vapaamuurarillisia esineitä ja pieni kirjasto. Kirjoissa näytti olevan nopean katsauksen perusteella kirjoja vapaamuurariudesta ja antroposofiasta sekä Pekka Ervastin Ruusu-Ristiläisiä teoksia. Kirjallisuuden jakauma on siinä mielessä kiinnostava, että niiden takana olevat järjestöt ovat periaatteellisella tasolla erillisiä, mutta niiden aatesisällöt ovat yksilön kannalta yhdistettävissä ristiriidattomasti [7].

On myös ymmärrettävää, että okkulttuuri voi näyttäytyä ulkopuolisin silmin homogeenisenä kokonaisuutena, vaikka erilaiset järjestöt ja aatesuuntaukset ovat todellisuudessa melko sirpaloituneita. Hyvä esimerkki järjestöjen todellisuuden moninaisuudesta on, että kaikki suomessa toimivat vapaamuurarijärjestöt olivat saman pöydän ääressä ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2017 [8]. Näkökulmien eroavaisuuksista huolimatta erilaisten koulukuntien, järjestöjen, uskontojen ja aatteiden tavoite on kuitenkin usein samankaltainen. Polkuja on monia, mutta suunta on kaikille sama. Ad Astra [9].



______
[2] Taustoista lisää Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ane_Gyllenberg
[3] https://yle.fi/uutiset/3-9535341
[6] Ariosofiassa aka natsi-okkultismissa  merkitsee elämää ja   kuolemaa. Tämä tulkinta on kuitenkin vasta 1900-luvun alun peruja. https://en.wikipedia.org/wiki/Algiz
[7] Antroposofia irtautui teosofiasta omaksi aatteeksi. Pekka Ervastin Ruusu-Risti irtautui teosofiasta sekä yhteisvapaamuurariudesta. Ruotsalainen vapaamuurarijärjestö suomessa taas ei tunnusta yhteisvapaamuurariutta eikä luonnollisesti Ruusu-Ristiläistä vapaamuurariutta.
[8] Vapaamuurarit pitivät Helsingissä ”historiallisen” yhteispaneelin, jossa yleisö sai kysyä kaikesta – ainakin melkein
[9] Ad astra is a Latin phrase meaning "to the stars". The phrase has origins with Virgil, who wrote sic itur ad astra ("thus one journeys to the stars", from Aeneid book IX, line 641, spoken by Apollo to Aeneas's young son Iulus) and opta ardua pennis astra sequi, ("desire to pursue the high (or hard to reach) stars on wings" book XII, lines 892–893, spoken by Aeneas to his foe Turnus in their combat). Another origin is Seneca the Younger, who wrote non est ad astra mollis e terris via ("there is no easy way from the earth to the stars", Hercules Furens, line 437, spoken by Megara, Hercules' wife).
- Wiki

29.4.2017

Kolminaisuus elämänpuussa



Käsittelen tässä kirjoituksessa useissa metafyysisissä järjestelmissä ilmenevää kolminaisuutta ja sen sovellutuksia kabbalistisessa kontekstissa. Jäsennän kirjoituksessa aiemmin käsittelemäni kristillisteosofisen prinsiippijärjestelmän vastaavuutta elämänpuuhun [1].

Kolminaisuus koostuu aspekteista, jotka ovat järjestelmästä riippuen prinsiippejä, sefiroita, Jumalan nimiä tai atribuutteja, joissa voidaan nähdä universaaleja vastaavuuksia mikro- ja makrokosmisella tasolla. Tällaisia suhteita muodostuu esimerkiksi ihmisen (sielu, ruumis ja henki) ja Jumalan (Isä, Poika ja Pyhä Henki) aspektien  välille. Vastaavia kokoonpanoja voi löytää useimmista uskomusjärjestelmistä, kun aspektien merkitykset riisutaan ydintasolle.

Kolminaisuus voidaan purkaa ytimeltään seuraavasti: sen kokoonpanoon kuuluu Isä, Äiti ja Poika. Aspektien vastaavuuksien hahmottamiseksi on jo olemassa useita universaaliuteen pyrkiviä järjestelmiä. Aiemmin käyttämässäni teosofisessa järjestelmässä vastaavuudet ovat melko suoraviivaisesti näin:

Isä - Atma
Äiti - Manas
Poika - Buddhi

Nykyisin käyttämäni kabbalistien järjestelmä käsittelee kolminaisuutta vähemmän suoraviivaisesti. Ylin sefira Keter on kolminaisuuden takana, joten kolminaisuus voidaan hahmottaa elämän puussa useilla tavoilla. Kristinuskon tarkoittama kolminaisuus voisi olla:

Kolminaisuus yhdessä - Keter
Isä - Chokhmah
Äiti - Binah
Poika - Tiferet

Toinen teosofiseen järjestelmään yhtenevä vaihtoehto hahmottaa asia voisi olla tämä:

Isä - Keter
Äiti - Binah
Poika - Chokhmah

Tässä jaossa Poika on Luojajumala Logos tai Demiurgi. Ervastia lainaten Kristus Jumalana olisi Chokhmah, ja Jeesukseen inkarnoituneena Tiferet.  Oikeastaan näin on oltava, koska kolme ylintä sefiraa sijaitsevat Luomisen ja Emanaation tasolla, Tiferet on taas Muodostumisen tasolla.
Näin jäsennettynä on selvää, että Jeesus Tiferetinä rukoilee Chokhmahia, eli Isää taivaissa. Chokhmah on Jeesukselle Isä, mutta Chokhmah-Binah-Tiferetille Isä on Keter. On myös merkillepantavaa, että kaikilla kolminaisuuden osilla on suora linja toisiinsa sekä Keteriin.

Tämänkaltainen hahmottelu on tarpeen ainakin teosofisen ja kabbalistisen järjestelmän yhteensovittamisessa kristilliseen asptektijärjestelmään. Mikäli käytetään vain toista järjestelmää ilman yhteensovittamisen tarvetta, on tämänkaltainen pyörittely mahdollisesti enemmän hämmentävää kuin selkeyttävää. Miksi sitten pitäisi nähdä vaivaa oman merkitysjärjestelmän yhteensopivuuden työstämiseksi? Koska käsitteellisen järjestelyn jälkeen tullaan koko asian ytimeen:
Subjektiivisen aspektijärjestelmän avaaminen universaalilla avaimella mahdollistaa koko ihmiskunnan symboliavaruuden tutkimisen. 

Mikäli ihminen tyytyy vain yhden tradition symboliikkaan, ei tämänkaltaista työtä tarvitse tietenkään tehdä. Toisaalta ainoastaan yhteen traditioon nojautuminen viittaa enemmän eksoteeriseen kuin esoteeriseen lähestymistapaan. Mitä hyötyä sitten universaalin symboliavaimen hallitsemisesta on? Hyötyjen laatu riippuu tietysti pitkälti etsijän tavoitteista maailmankatsomuksellisen pyrinnön suhteen. Universaalin symboliavaimen hallinta mahdollistaa kuitenkin periaatteessa koko tuntemamme ihmiskunnan metafyysisen symboliavaruuden hyödyntämisen. Esitän seuraavaksi käytännön esimerkin aspektien luovasta uudelleenjärjestelystä.

Universalistisesti lähestyen kolminaisuuden aspekteiksi voidaan valita eri uskomustraditioiden arkkityyppejä. Näin muodostettu kokonaisuus synnyttää tuoreita näkökulmia jo valmiiksi olemassa olevien ideoiden pohjalta. Esimerkiksi voidaan muodostaa tekstin alussa olevan kuvan mukainen sefirakokonaisuus, joka on järjestetty seuraavalla tavalla:

Keter - Zeus (tai Ukko)
Chokhmah - Shiva
Binah - Isis
Tiferet - Jeesus

Tällä tavalla eri traditioista voi muodostaa periaatteessa aina kohtuullisella tasolla ristiriidattomia kokoonpanoja, kun niiden muodostamisperiaatteena on asettaa ydinolemukseltaan oikeat aspektit oikeille paikoilleen. Näin muodostetut kokoonpanot ovat tietenkin käyttöarvoltaan mitä suurimmassa määrin subjektiivisia eli esoteerisia. Yksilöllisesti muodostettua kokoonpanoa voidaan hyödyntää esimerkiksi klassisten esoteeristen seurojen rituaaleissa. Esoteerikko voi nimetä mielessään rituaalin tapahtumissa olevat aspektit valitsemillaan arkkityypeillä. Koska nykyisellä ajalla eri traditioiden tietämys on laajaa, on tässä esitetty malli yksi mahdollinen ehdotus räätälöidä maailmankatsomusta yksilöllisellä tavalla.

______________

30.6.2016

Avain

 Ankh, Hatshepsutin hallintokaudelta (1508–1458 BC), Royal Ontario Museum.


Käsittelen tässä tekstissä avaimen symboliikkaa. Aihe liittyy taannoiseen Ovi-tekstiini. Ovessa toin esille oven koputtajan roolin etsijänä ja portin sekä portinvartijan löydettävien salaisuuksien suojaajina.  

Yleisessä symboliikassa avain edustaa valtaa avata ja sulkea. Jeesus luovutti Pietarille Taivasten Valtakunnan avaimet ja näihin liittyvän vallan ottaa sisään ja sulkea Valtakunnasta ulos [1].

Samassa allegoriassa avain edustaa tietoa, ymmärrystä, uskoa ja gnosista [2]. Avaimenhaltija on henkilö, joka on jo päässyt sisälle määriteltyihin rakennuksen huoneisiin. Hän on myös osoittanut olevansa huoneisiin pääsyn arvoinen. Huoneisiin kulkuoikeuden saaneella on kuhunkin huoneeseen pääsyyn oikeuttava avain, ja kaikkiin huoneisiin oikeutetulla on rakennuksen kaikkiin tiloihin pääsyyn oikeuttava yleisavain (master key)

Huoneet symboloivat konkreettisesti esoteeristen järjestelmien vihkimyksiä ja asteita. Avain on tässä yhteydessä kuhunkin asteeseen liittyvä tunnus, kuten salasana tai ele. Tämä on avaimen konreettista symboliikkaa. Kolkuttavalle on annettu avaimet, ja tämän jälkeen avaimen haltija pääsee liikkumaan oikeutensa mukaan rakennuksessa itsenäisesti.

Konkreettisen symboliikan syvempi merkitys on tietysti sisäistä laatua. Henkilöllä voi olla esoteerisen järjestön kaikki avaimet, vaikka hänellä ei olisi tosiasiallisesti aktualisoituneena yhtäkään avainten edustamaa prinsiippiä. Konkreettiset avaimet voi varastaa, mutta niiden edustamia henkisiä merkityssisältöjä ei [3].

Profaanin maailman salauskirjoitusten avaamiseen tarvittava salausavain toimii symbolisen avaimen tavoin. Blavatskyn perusteos Teosofian avain on johdanto teosofiaan. Ervastin Kalevalan avain on puolestaan teosofinen tulkinta Kalevalasta. Samoin erilaiset muut esoteeriset opit on verhottu symbolein ja allegorioin.

Avaimen synonyyminä voidaan käsittää esoteeristen allegorioiden kadonnutta Sanaa, Graalia tai muuta vastaavaa symbolia. Avain voidaan kuvata myös ristinä, ankhina tai tauna.

Avain on esoteriassa yksi keskeisimmistä käsitteistä. Siitä riippuu kaikki, ilman sitä ei pääse todelliseen ymmärrykseen. Koska avaimen perimmäinen merkitys on salattu, on sen todellinen olemus myös mihinkään kirjaamaton.

___________
[1] Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." -Matt 16:19
[2] Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet." -Luuk 11:52
[3] Suomalaisen esoterian historiaa käsittelevässä Valonkantajat-kirjassa mainitaan Pentti Saarisen sanoneen ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään". Lainaus on sikäli osuva, että hän väitti kuuluneensa moniin esoteerisiin seuroihin, joihin kuulumisesta ei ollut kuitenkaan mitään näyttöä. Kuvissa hänen päällään esiintyviä regaaleja voi ostaa kuka vain, ja rituaalitekstejä on ollut luettavissa vuotojen kautta (etenkin nykyään internetin myötä).

25.5.2016

Ruusuristi



Christian Rosenkreutzin nimissä julkaistut ruusuristiläiset manifestit synnyttivät 1600-luvulla esoteerisen ruusuristiläisen liikehdinnän Euroopassa [1]. Myyttisten tekstien kirjoittaja tai kirjoittajat eivät ole tiedossa. Ei ole myöskään tiedossa, onko manifesteissa mainittu veljeskunta ollut oikeasti olemassa. Tekstien seurauksena syntyi kuitenkin lukuisia ruusuristiläisiä järjestöjä, jotka jatkoivat koulukunnan kehittämistä. Käsittelen tässä tekstissä ruusuristiläisyyden keskeisintä symbolia: ruusuristiä.

Ruusuristiläisten manifestien luterilaisesta painotuksesta ja ilmeisestä yhdennäköisyydestä voidaan päätellä, että ruusuristi-symboli pohjautuvat jossain määrin Lutherin sinettiin. Käsittelen tässä tarkemmin yleisintä versiota ruusurististä. Ruusuristi muodostuu yleisimmin latinalaisesta rististä, jonka viivojen leikkauskohdassa on ruusun kukka. Avaan seuraavaksi symbolin ensin eriteltynä, ja lopuksi kokonaisuutena.

Ruusu kuvataan esoteerisissa yhteyksissä yleensä punaisena ja viisiterälehtisenä. Ruusun lukuarvo on siten viisi. Terälehtien välissä voi olla viisi piikkiä. Näin kuvattuna ruusussa on ylös- ja alaspäin osoittavat pentagrammit lomittain. Pentagrammin merkityksiin lomittuen ruusu voi olla ihmisen tai mestarin aseman saavuttaneen symboli. Ruusu viittaa esoteriassa vaikenemiseen ja salaisuuteen. Ruusu voidaan nähdä ihmisen sielun symbolina. Raamatun Laulujen laulussa on kohta, josta kristityt ovat poimineet Saaronin ruusun Jeesuksen symboliksi [2]. Ruusu symboloi kauneutta, täydellisyyttä, femiinisyyttä, elämää ja iloa. Ruusun piikit voidaan yhdistää orjantappurakruunuun, ja siten ympyrän symboliikkaan. Ruusuristin yhteydessä ouroboros, orjantappurakruunu ja aurinko ovat yleisiä ympyräsymboleja.

Ristin ilmeinen merkitys kristillisessä viitekehyksessä on Jeesuksen uhraus, kuolema ja kuoleman voittaminen. Risti symboloi siten kärsimystä, kuolemaa ja haastetta. Risti viittaa neljään ilmansuuntaan ja neljään elementtiin [3]. Neljän pienan viides piste on pienojen leikkauskohta, jossa ruusu sijaitsee. Risti on symbolina maskuliininen. Ruusuristiläisessä symboliikassa ristin pienoihin tai läheisyyteen voi olla liitetty tetragrammeja, kuten INRI tai IHVH. Ristin pystyviivan selitetään tarkoittavan ihmisen yhteyttä Jumalaan, ja vaakaviivan suhdetta toisiin ihmisiin. Risti voi olla ruusun tapaan ihmisen symboli. Kuuteen neliöön jaettu risti voidaan taittaa kolmiulotteiseksi kuutioksi. Ristin lukuarvo on tämän vuoksi kuusi. Risti on näin kuuteen osaan jaettuna avattu kuutio. Kuutio on mm. ilmestyskirjassa uuden Jerusalemin muoto [4].

Ruusuristissä yhdistyy polaariset vastakohdat: elämä ja kuolema, kärsimys ja ilo. Kuoleman puusta versoo elämän kukka. Ruusuristin sanotaan olevan sama asia, kuin alkemistinen viisastenkivi. Symboliin on monta avainta, eikä tavanomainen kristillinen avain ole suinkaan ainoa, vaikka symboli on tulkittavissa myös tavanomaisen kristillisen symboliikan kautta.

Suomalaisen esoterian suurmies Pekka Ervast avaa symbolin näin: 
"Rosenkreutsilainen maailmankatsomus pyrkii yhdistämään kahta äärimmäisyyttä, liittää yhteen ristin ja ruusun, hakee kultaisen keskitien ilon ja surun rajoilta, nousee ilon ja surun yli siihen rauhaan, joka maailman voittaa. Rosenkreutsilaisyys on hengen renessanssia. Se ei kannata katolisen kirkon munkki-askeesia, mutta ei liioin maailmanihmisten materialismia. Se ei etsi iloa eikä pakene kärsimystä, mutta tervehtii molempia elämän luonnollisina antimina. 

Esoteerisesti se tulkitsee ruusuristin vertauskuvaa näin: kun ihminen ottaa ristinsä (sekä ulkonaisen että sisäisen kohtalonsa) kantaakseen — ja kantaakseen nurkumatta, jopa ilomielin, silloin ristissä puhkeaa ruusu, rakkauden ruusu, joka tuo rauhan ja autuuden hänen elämäänsä. Ruusu on silloin muodostunut hänen sydänverestään. Ja veri on Kristuksen verta, joka on vuotanut hänen sydämestään, kun risti miekkana on pistetty siihen.
-Ruusu-Risti, 1921, Teosofia.net.

___________
[1] Fama Fraternitatis, Confessio Fraternitatis ja The Chemical Wedding of Christian Rosenkreutz. Tekstit on luettavissa Sacred text archivessa.
[2] "I am the rose of Sharon, and the lily of the valleys." -Laul.l. 2:1. Lainaus on King James-versiosta, suomenkielisissä käännöksissä rose on käännetty kukaksi.
[3] Neljään suuntaan jakautuva temppeli tai kaupunki on arkkityypinen mandala, joka löytyy arkkitehtuurin lisäksi ristien symboliikasta sekä buddhalaisten laatimista mandaloista. Esimerkiksi Helsingin Tuomiokirkko on rakenteeltaan ristinmuotoinen, ja se on rakennettu muinaisen tavan mukaan itä-länsisuuntaisesti siten, että alttari on idässä.
[4] Rakennussymboliikassa on mikro- ja makrokosminen taso. Temppelit kuvaavat niin maailmankaikkeuden, kuin myös ihmisen sisäistä rakennetta.
"Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni." -Ilm 3:12
"Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi; siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet; idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin. Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret." -Ilm 21:10-16


29.4.2016

Yksisilmäisen ateismin kritiikki

Violent against God, Gustave Doré, 1890. Jumalan pilkkaajat, sodomiitit ja koronkiskojat helvetin seitsemännellä kehällä Danten Jumalaisessa näytelmässä.


Vuoden ensimmäistä tekstiä kirjoittaessani mediassa oli jo ehditty käydä kiivasta keskustelua islamin ja yleisesti uskontojen maailmanrauhaa järkyttävästä vaikutuksesta. Laaja-alaisen analyysin sijaan keskustelijat päätyivät useimmiten ajamaan oman ideologisen viiteryhmänsä etua. Muslimit kielsivät terroristien olevan muslimeja, kristityt väittivät islamin olevan väkivaltainen uskonto kokonaisuudessaan, ja ateistit yleistivät ongelman kaikkiin uskontoihin [1]. Moninaisia ilmiöitä ei voi ymmärtää poterosta käsin, vaan kokonaisuutta täytyy tarkastella laatikon ulkopuolelta. 

Uskonnollisissa piireissä on perinteisesti paljon yksipuolisia näkemyksiä oman näkemyksen oikeellisuudesta. Myös uskontoja vastustavien ateistien, sekularistien ja rationalistien keskuudessa esitetään samantyyppiseen retoriikkaan pohjaavia argumentteja. Oman oikeassa olemisen ideaan sokeasti uskovat syyllistyvät ylimielisyyteen. Olen havainnut tämän yhtälailla eksoteerisissa, esoteerisissa ja ateistisissa piireissä.

On täysin ymmärrettävää, että mihin tahansa maailmankatsomukseen etsijä onkin päätynyt, uskoo hän todennäköisesti vilpittömästi olevansa oikeassa. Tässä ei ole mitään väärää, mutta mikäli oikeassa oleminen ilmenee halveksuntana toisin ajattelevia kohtaan, on aiheellista kysyä, ansaitseeko muita halveksiva ihminen itse vastaavasti muiden kunnioitusta. Selvää on, ettei kukaan ainakaan muuta omaa kantaansa ylimielisen keskustelijan myötävaikutuksesta. Päinvastoin, hyökkäävä retoriikka etäännyttää eri mieltä olevia estäen toimivan vuorovaikutuksen. Ylimielisesti ja korostetun itsevarmasti esiintyvä antaa myös itsestään loppujen lopuksi epävarman vaikutelman. Kuinka hyvin muiden halveksija on oikeastaan perehtynyt muihin tapoihin ajatella? Viisas ymmärtää, että on monia tapoja hahmottaa todellisuutta. Utelias, itsevarma ja tiedonhaluinen asenne haluaa ennemminkin ymmärtää toista näkökulmaa kuin syöttää omaansa muille.

Käsittelen seuraavaksi muutamia sekulaarilta suunnalta poimimiani ajatuksia, jotka on suunnattu uskonnollista ajattelua vastaan. Ensin on syytä huomioida koko keskusteluasetelman epäsymmetrisyys. Moderni ateismi kohdistaa metafyysisen kritiikkinsä edelleen lähinnä jumaluskon helpoimpaan maaliin. Kritiikin kohteena oleva Jumala on persoonallinen, kaiken omavaltaisesti luonut hahmo. Tähän hahmoon sisältyy kaikki teodikean ongelman mukaiset ristiriidat ja uskonnollisten myyttien ihmeteot. On aivan selvää, että ateistit voivat kumota tämänkaltaisen olkinuken helposti.

Uskonto ja jumalusko nykypäivänä - tai vaikka jo antiiikin aikana - on kuitenkin niin moninainen ja henkilökohtainen asia, ettei näiden kritiikkiä voi käsitellä nipussa mustavalkoisesti. Esimerkiksi nykypäivän luterilaisuus ilmenee tyypillisesti evoluutioteorian myöntävänä ja Raamatun aikakontekstin ymmärtävänä uskonnollisuutena. Yleisesti ottaen ihmisten uskontulkinnat sijoittuvat laajalle skaalalle ateismin ja deismin akselilla.

Kirkkouskovan motiivi kirkkoon kuulumiselle voi olla puhtaasti kulttuurista laatua, mutta hänen vakaumustaan loukkaa silti kristillisen jumaluskon pilkkaaminen. Jumalan määritelmät voivat vaihdella koko kosmoksen käsittävästä kokonaisuudesta aina epämääräiseen sanoin määrittelemättömään voimaan asti. Uskontojen jakolinja deismi-ateismi-jakolinjalla ei ole itsestään selvä: esimerkiksi buddhalaisuus sisältää ateistisia koulukuntia, vaikka kyseessä on yksi merkittävimmistä maailmanuskonnoista.

Islantiin perustetun skandinaavisen mytologian kirkon pappi kertoo, että heidän jumalat eivät ole konkreettisia olentoja, vaan enemmänkin psykologisia arkkityyppejä [1]. Luther esitti Katekismuksessa, että ihmisen Jumala (tai jumala) on se, johon hän asettaa luottamuksensa. Määritelmä avartaa ajatusta siihen suuntaan, että jokaisella voidaan ajatella olevan joku tai joitakin jumalia [2]. Väittely Jumalan olemassaolosta onkin perinteisessä mielessä aikansa elänyttä. Oleellisempi kysymys on, minkälaisia jumalkäsityksiä on, kuin että onko stereotyyppistä Jumalaa olemassa vai ei.

Mediassa tällä hetkellä näkyvin keskustelu keskittyy kysymykseen siitä, missä määrin uskonto aiheuttaa sotia ja väkivaltaa maailmassa. Aihe on ollut käsittelyssä lukemattomissa artikkeleissa terrori-iskujen jälkeen. Venla Kokkkonen esitti Yle Battlen uskontokriittisessä kolumnissa uskonnot yksipuolisesti kaiken pahan alkusyyksi. Huomaamatta jää uskontojen moninaiset vaikuttimet inhimmilliseen kulttuuriin, joista kaikkia tuskin voi pitää negatiivisina. Samoin kulttuuri olisi hyvä nähdä laajana kokonaisuutena, jonka yhtenä osa-alueena voi olla uskonto. Toki islamistisessa teokratiassa uskonto nousee yhteiskunnassa hallitsevaksi osa-alueeksi, mutta samalla on huomioitava äärimmäisen rauhanomaiset Suufit osaksi mahdollisia islamin toteutustapoja. Toisaalta, jos asetetaan uskonto erityisasemaan yhteiskunnan määrittäjänä, on syytä huomioida kommunistis-ateististen valtiomallien perintö, kuten Kiinan, Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton. Näiden maiden esimerkin kautta tulee selväksi, ettei uskonto tai uskonnottomuus sinänsä määritä yhteiskunnan "hyvyyttä".

Pilapiirroskohujen myötä jumalanpilkkakysymys on myös aika-ajoin esillä. Perusteltu rajanveto menee mielestäni siinä, että abstraktioita ja ideoita pitää voida pilkata. On toinen kysymys, onko se eettistä tai viisasta. Erottelu ihmisten ja ihmisten ideologioiden välillä on teoriassa helppoa, mutta asia ei ole käytännössä aivan mutkatonta. On kuitenkin veteen piirretty viiva, missä määrin koko elämänsä tietylle uskonnolle omistanut ihminen kykenee erottamaan uskonnon erilliseksi elementiksi  omaa persoonaansa. Jos uskonto on keskeisessä osassa ihmisen käytöstä ja ajattelua, on tosiasiassa hyvin vaikeaa kritisoida uskontoa kritisoimatta samalla uskovaa. Kritiikin itsessään pitää toki olla mahdollista kaikissa tapauksissa. Pilapiirrokset, pyhien kirjojen häpäisyt ym. täytyy pitää juridisesti sanktioimattonana tekona, mutta tämänkaltaisen toiminnan on turha kuvitella kääntävän ketään vastapuolelta omalle kannalle.

Jumalanpilkkaan liittyy kiinteästi pyhän käsite. "Nothing is sacred", julistaa Hitchens. Pyhällä tarkoitetaan muusta erotettua, erityistä puhtautta ja hartautta heijastavaa käsitettä. Pyhää voidaan määritellä myös tabujen kautta. Esimerkiksi lasten koskemattomuus ja ihmisoikeudet ylipäänsä voidaan käsittää pyhiksi arvoiksi. Ihmisen ruumista kohtaan on osoitettu arvokkuutta, vaikka ruumiilla ei automaattisesti tarvitsisi olla erityistä asemaa enää kuoleman jälkeen. Metsää ja jylhyyden kokemuksia luonnossa pidetään myös yleisesti pyhänä. Seksi ja pyhän käsite eivät ole kaukana toisistaan. Monelle koti, perhe ja suku ovat pyhiä. Näin avattuna ensisilmäyksellä teologisesta termistä tulee melko käytännöllinen, universaalisti hyväksytty käsite. Näiden mitätöinti ja pilkkaaminen on toki mahdollista, mutta en ole varma, ymmärtääkö mitätöijä silloin kovin syvästi ihmisyyttä.

Myös uskovaiset ovat kunnostautuneet pyhän pilkkaamisessa. On melko yleistä, että vain omat uskonnolliset arvot mielletään pyhiksi. Muiden uskontojen pyhä voi olla jopa uhka, jolloin uskonnollisilla valloitusretkillä korvattiin yleisesti vieraat pyhät paikat omilla. Joissain itämaisissa uskonnonharjoittamisen muodoissa pyritään rikkomaan tabuja. Harjoitteiden tarkoitus ei ole kuitenkaan kiistää tabujen takana olevia merkityksiä. Ateistisesta intressistä käsin uskonnollisten tabujen rikkomisella on tavoitteena niiden arvon kiistäminen.

Ateistien suusta kuulee joskus, että kaikki uskonnot ovat huonoja. Tämänkaltainen yleistys herättää kysymyksiä henkilön tietoisuudesta maailman uskontojen määrästä ja laadusta. Itse voin rehellisesti myöntää tuntevani vain murto-osan olemassa olevista uskonnoista. Ennakkoluulot ovat toki peruste halveksunnalle. Onko äärimmäinen ennakkoluuloisuus ja voimakas asenteellisuus kuitenkaan kovin analyyttistä ja rationaalista? Aivan yhtä epä-älyllistä olisi yleistää kaikki ateistit yksittäisten koulu-ampujien tai kommunististen hirmuhallintojen perusteella [3].
 
___________________________
[1] Islamististen terroristien uskonnollisuuden aste on melko kyseenalainen. 911 terroristit käyttivät huumeita ja kävivät strippiluolassa ennen iskua. 
Pariisin iskujen tekijä ei ollut kovin perehtynyt uskontoon, mutta oli kiinostunut terroriteon videopelimäisestä ulottuvuudesta.
[2] "Unlike the Vikings, Asatru members do not worship the deities of Asgard such as Odin, the god of gods who sacrificed an eye to gaze into the well of knowledge and rode on an eight-legged steed. “I don’t believe anyone believes in a one-eyed man who is riding about on a horse with eight feet,” Hilmarsson told Reuters. “We see the stories as poetic metaphors and a manifestation of the forces of nature and human psychology."” -First Viking Temple in 1,000 Years Coming to Iceland 
[3] Katekismus, ensimmäisen käskyn selitys.
"Lutherin tapa esitellä sana ”Jumala” on itse asiassa nerokas ja on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Luther sanoo, että itse kunkin Jumala on se, mihin hän turvaa ja mitä hän suurimmassa hädässä avukseen huutaa. Turha siinä urputtaa, että en minä usko mihinkään jumalaan. Kysymys on siitä, mihin kohdistuu perimmäinen luottamuksesi: rahaan, rakkauteen vai omaan itseesi. Tämä sydämen luottamus luo Jumalan tai epäjumalan, sanoo Luther. Näin päästään suoraan asiaan, ohittaen hyödytön väittely ”jumala”-nimisen erillisen olion mahdollisesta olemassaolosta." - Miika Anttila, Luterilaisia ajatuksia 2: Itse kunkin Jumala on se mitä hän avuksi huutaa
[4] Koulusurmaajien ja ateismin sidosta on spekuloitu lähinnä kristillisellä kentällä. Esim. Auvinen ja Saari olivat ateisteja.

29.3.2016

Via Crucis AD MMXVI



Kävin tutustumassa tänä vuonna Helsingissä järjestettyyn Via Crucis-pääsiäistapahtumaan. Olin lähtiessäni varsin skeptinen näytelmän suhteen, koska pääsiäispassiota käsitteleviä näytelmiä, elokuvia ja lauluja on tullut koettua jo melkoinen yliannos. Näistä lähtökohdista käsin kokemus osoittautui varsin positiiviseksi.

Tullessani Kaisaniemen puistoon vastassa oli ensimmäisenä Jeesus pelastaa-ihmiset lehtisineen. Taistelu totuudesta ei hellitä edes yhteisen suuren kertomuksen äärellä. "Mikä on totuus?" kysyi Pilatus, ja tämän kysymyksen äärellä ovat totuuden etsijät tänäkin päivänä. Totuus tuskin löytyy kuitenkaan sieltä, missä sitä äänekkäimmin julistetaan.

Kaisaniemen kumpare oli valaistu Getsemanen puutarhan näyttämöksi. Aluksi näyttämölle astui valkoiseen kaapuun pukeutunut nainen, joka liikehti lavalla vaivaannuttavan pitkään kestävän  Hoosianna-laulun säestämänä. Vierestä kuulunut "mitä *ittua?" lienee ollut useamman muunkin mielessä.

Via Cruciksen lähdettyä käyntiin tuli selväksi, että näytelmä on sovitettu vahvasti tähän päivään. Näytelmä otti vahvasti kantaa pelon tunteeseen nykyisessä ilmapiirissä. Elämme objektiivisesti ajateltuna maksimaalisen turvallisessa yhteiskunnassa, jonka jäsenet löytävät paradoksaalisesti aina lisää uusia pelon aiheita. "Pelko on kuin hydra, katkaisemalla yksi pää syntyy kaksi lisää". Näytelmässä pelko työpaikan säilyttämisestä motivoi opetuslapsen ilmiantamaan työkaverinsa alkoholismista. Työkaveri sai potkut, jäljelle jäi kalvava syyllisyys. 

Syyllisys on perinteisesti keskeinen teema pääsiäispassiossa, niin nytkin. Toinen opetuslapsi pohti pilalle mennyttä työpäiväänsä. Aamulla nähty kerjäläinen jäi mieleen, ja keskittymisen puute töissä aiheutti kohtuuttoman tuottavuuden laskun suhteutettuna henkilön työajan hintaan. Juudas kavalsi Jeesuksen puhtaasti rahanpuutteen takia. Rahahan ei oikeastaan ole itsessään paha asia, vaan vaihdon välineenä kytköksissä hyvinvointiin ja välttämättömiin tarpeisiin. Neuvottelemallaan palkkiolla Juudas hankki haluamansa mökit Saimaan rannalta, mutta joutui lopulta toteamaan ennen itsemurhaa, ettei rahaa ole ikinä tarpeeksi [1].

Kolme päättäjää olivat absurdiudessaan kuin Liisa ihmemaassa -kertomuksesta. Pompöösit hallitsijat outoine pallovartaloineen ja puhetapoineen olivat tarkoituksellisen vieraantuneita kansasta omassa erillisessä todellisuudessaan. Tavalliset ihmiset taas eivät halunneet riskeerata mitään: eivät ottaa kantaa vääryyksiin, eivät auttaa hädässä olevaa, olla paikalla tai nähdä kun jotain tapahtuu. Ne, joilla on paljon uskaltavat, ja ne, joilta puuttuu, pelkäävät.

Näiden kaikkien inhimmillisesti ymmärrettävien huolien keskellä Jeesus on yksinkertaisessa idealismissaan ulkopuolinen. Hänen oppinsa on selkeä ja johdonmukainen, mutta opetuslasten pelot ja huolet estävät heitä seuraamasta opetuksia. Opetuslapset ovat työssä mukana, mutta eivät taivasten valtakunnan sisällä [2].

Getsemanesta siirryttiin seuraavaan kohtaukseen Suomen Pankille. Reittioppaina toimivat meksikolaistyyliset luurankorumpalit hiilivalkeilla ja jähmettyneinä seisovat valkoiset naishahmot. Siirtyminen itsessään oli yksi tapahtuman hienoimmista osuuksista.

Toisessa osuudessa Jeesusta kuulusteli julkkiksina esiintyvät hahmot limusiineine ja vilkkuvaloineen. Jeesuksen sijaan vapautettava Barabbas oli puettuna oranssiin haalariin ja mustaan huppuun Guantamon vankien tapaan. Irvokkaan shown jälkeen Jeesus kuljetettiin Tuomiokirkolle, jonka portailla lopullinen ristiinnaulitseminen tapahtui. Näytelmässä ei kuvattu tavanomaisia ruoskintoja tai ristiin naulitsemista yksityiskohtaisesti. Tämä on perusteltua, koska kidutuksen yksityiskohtia on kuvattu jo muissa teoksissa riittämiin. 

Näytelmä nosti mieleeni kristinuskon ristiriitaisen aseman länsimaisena valtauskontona. Jeesuksen sanoma on ytimeltään radikaali, yksinkertainen ja ehdottomuudessaan haastava. Kristinusko on kuitenkin nykypäivänä julkisivultaan laimennettu ja haalistunut. Luterilainen teologia on omalla tavallaan osallisena kristinuskon etiikan laimentamisessa. Äärimmilleen viedyssä armon teologiassa ei ole sijaa teoille, jolloin Jeesuksen opetuksien potentiaali jää käyttämättä [3]. Jeesuksen esimerkistä ja opetuksista voi kuitenkin milloin tahansa löytää sen kovan ytimen. Via Cruciksen kaltaisella spektaakkelilla on erinomainen mahdollisuus tuoda kristinuskon unohdettuja aspekteja näkyville. Toiseen kulttuuriin ja aikaan sijoitetut tapahtumat jäävät helposti etäisiksi, mutta tähän päivään sovitettuina ne tulevat paremmin ymmärrettäviksi.

____________________
[1] Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. -Luuk 18:25
[2] Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. -1. Joh 4:18
[3] Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. -Matt 7:21

29.2.2016

Kirja-arvio: Pyhiinvaellus - Matkalla Intiassa ja Nepalissa


Pyhiinvaellus - Matkalla Intiassa ja Nepalissa
Aki Cederberg
Käännös: Ilkka Salmenpohja
ISBN 978-952-5774-46-7
Nidottu, sivumäärä 173
Salakirjat, 2013


Aki Cederbergin vuonna 2013 julkaistu kirja "Pyhiinvaellus - Matka Intiassa ja Nepalissa" kertoo nimensä mukaisesti hänen matkoistaan Intiaan ja Nepaliin. Yleisellä tasolla kirja kuuluu matkailukirjallisuuden kategoriaan, mutta kertomus on samalla myös klassinen tarina pyhiinvaelluksesta modernissa viitekehyksessä. Cederberg päätyy matkallaan sattumien kautta initioiduksi ikiaikaisen esoteerisen hindulaisuuden naga-baba-tradition jäseneksi.

Tämänkaltainen matkakertomus voi kuvauksen perusteella vaikuttaa stereotyyppiseltä länsimaisen ihmisen tutustumismatkalta vieraaseen, eksoottiseen kulttuuriin. Etenkin Intia on ollut kliseinen henkisyyden etsinnän kohdemaa. Cederbergin matkan motiivina on kuitenkin pyrintö löytää pyhiinvaeltajien tapaan jotain sisäistä ja kadotettua. Kertomus tasapainoilee kiehtovasti kahden polaarisen vastakohdan välillä; toisaalta paljastuu, että erilaiset gurut hyödyntävät länsimaisten turistien kaipuuta, ja toisaalta idässä elää edelleen aidosti katkeamaton, henkinen traditio. Länsimaisina ja skandinaavisina ihmisinä olemme selvästi kadottaneet oman ominaisen yhteytemme luontoon, omaan kulttuuriimme ja itseemme. Toisaalta joudumme hakemaan katkeamatonta yhteyttä muualta, omalle kulttuurillemme vierailta traditioilta. Tarinan edetessä lukija joutuukin pohtimaan muutoksen ja muuttumattomuuden suhdetta toisiinsa.

Cederberg hahmottaa etsintänsä viisaasti niin, ettei hän yritä liiaksi rationalisoida ja analysoida matkaansa. Hän on ennemmin kokija ja initiaation vastaanottaja, joka aidosti kokee matkalla kohtaamansa tuntemukset. Samalla hän myöntää, ettei hänellä voi olla samanlaisia valmiuksia ymmärtää itselle vierasta kulttuuria, kuin mitä kyseisessä kulttuuripiirissä kasvaneilla on. Näkökulma on siis metodologisesti samaistettavissa mystikkojen koulukuntaan  [1].

Matkakertomus on vakava, mutta myös humoristinen. Intialainen kulttuuri näyttäytyy länsimaisin silmin makaaberilta, sattumanvaraiselta elämän ja kuoleman leikiltä. Yhteiskunta on säilyttänyt mutkattoman suhtautumisen elämän ja kuoleman realiteetteihin, mutta samalla kaikki tuntuu olevan hallitsemattomassa sattumanvaraisessa prosessissa. Pyhän kokeminen on toisaalta arkista [sic], mutta samalla arjen turvaverkot ovat ohuet. Länsimaisittain itsestään selvä elämän absoluuttinen arvo joutuu kyseenalaiseksi. Kastit, kohtalo ja karma tuntuvat selittävän turhankin yksioikoisesti käytännön elämän kipupisteet: koska asiat ovat kuin ovat, ei niitä tarvitse tai voi muuttaa.

Itseäni kirjassa kiinnostaa erityisesti Shivan merkistystasojen avaaminen [2]. Shiva edustaa paradoksaalista, armollisella tavalla kaiken sisällyttävää jumaluuden aspektia. Kaikenlaista tapahtuu, mutta mikään ei ole vierasta. On siis otettava stoalaisen tyynesti vastaan kaikki, mitä on tuleva. Shiva edustaa kristilliselle tuomitsevuudelle ja kaikkeen yksityiskohtaisen tarkasti kantaa ottavalle mentaliteetille toisenlaista näkökulmaa. Shiva luo ja tuhoaa kaiken tyynen ymmärtävyden ihanteen alaisuudessa. Tämä muotoja muokkaava aspekti tulisi kuitenkin esittämäni passiivisen ilmennyksen kritiikki huomioiden ottaa käytäntöön aktiivisesta näkökulmasta käsin, eikä pelkästään passiivisesti ja ainoastaan havainnoivassa merkityksessä. 

Ihmeiden, sattuman ja merkityksen etsinnän suhdetta ilmentää loistavasti kohta, jossa kirjailija huomaa yhteyden käteensä jo aiemmin tatuoidun Elhaz-riimun ja naga-babojen parissa esiintyvän Shivan kolmikärjen välillä. Tämänkaltaiset tapahtumat eivät tietenkään ole yleisesti ottaen merkityksellisiä, mutta esoteerisen etsinnän ja pyhiinvaelluksen kontekstin kannalta havainto on subjektiivisesti äärimmäisen merkityksellinen. Tämänkaltaisten havaintojen yleistäminen objektiivisessa mielessä olisi tietysti virhe, mutta sisäisten merkitysjärjestelmien jäsentämisessä symbolien korrespondenssien sulauttaminen on oleellista. Mikäli etsijä ei kykene sulauttamaan merkityksellisiä elementtejä toisiinsa, joutuu hän repivään prosessiin, jossa siltojen ja sulauttamisen luomisen sijaan tehdään irtileikkauksia ja siltojen polttoja. Tämänkaltainen repivä evoluutio muistuttaa eksoteeristen oppijärjestelmien esittämää uskoontulon mallia, jossa on oleellista korvata lähes kaikki vanha uudella systeemillä. 

Cederbergin tarinassa on paljon huumoria ja kummallisia paradokseja. Lukijalle välittyy kuitenkin samalla, että kyse on vakavasta prosessista. Tämänkaltaisella matkalla etsijä joutuu väistämättä pohtimaan  jossain kohtaa sitä, missä määrin matka on vastannut asetettuihin kysymyksiin? Onko matka ollut sen arvoinen? Kirjoittajan kokemat menetykset ikäänkuin alleviivaavat vastauksen vaikeutta matkan loputtua. Näin tuleekin selväksi, ettei todellinen pyhiinvaellus ole mikään lyhyt suorite elämänvarrella, vaan etsijän roolissa vaeltajan koko elämä on pyhiinvaellus.

Kirjailijan matka onkin oikeastaan vain lähtökohta matkaajan tulevalle elämäntehtävälle etsiä oma merkityksellinen traditio omista katkenneista juurista käsin. Lännestä lähtöisin oleva baba-Rampuri mainitsee suomalaisen kriisin symboliksi Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko-teoksen [3]. Cederberg jatkaa Rampurin havaintoa:

"Gallen-Kallelan maalaus kertoo suorasukaisesti siitä tyhjyydestä ja juurettomuudesta, joka piilee monien aikamme ongelmien takana. Olemme kadottaneet jotain olennaista suhteessamme luontoon ja ennenkaikkea itseemme... ...Ihminen tarvitsee epäilemättä jumaliaan ja henkilökohtaista pyhän kokemusta. Se, miten tuo jumalyhteys herätetään, on vakava ja kiistelty kysymys. Emme voi palata menneeseen, ja siksi on hyödytöntä nostalgisoida eilispäivää. Tärkeintä on jotenkin löytää ajatus eilispäivän käytäntöjen takana ja sytyttää tuli uudelleen. Ihminen voi kulkea vain eteenpäin."


Akseli Gallen-Kallela, Pakanuus ja kristinusko, 1899.

Lukijan käsiteltäväksi jää kysymys siitä, miten suomalaisten oman henkisen tradition katkeamiseen pitäisi suhtautua [4]. Mielestäni on selvää, että jos yksilö on kasvanut pitkälti kristillisen symboliikan piirissä, voi olla turhaa muuttaa henkilön merkitysjärjestelmää kokonaan toiseksi. Järjestelmän vaihtaminen toiseksi voi tietysti olla perusteltua, mikäli omaksuttu järjestelmä on tuottanut negatiivista painolastia tai jäänyt muuten pinnalliseksi.

Eettisesti ajatellen historiassa kaikki vallitsevat ideologiat ovat myös pyrkineet levittämään itseään, joten kristillisen uskon omaksuminen suhteessa skandinaaviseen alkuperäisuskoon ei ole mitenkään poikkeuksellista. Viikinkien väkivaltaiset valloitusretket ovat kristittyjen miekkalähetyksiin rinnastettavaa toimintaa. Näiden seikkojen ymmärtäminen ei kuitenkaan ole yhtä kuin vallitsevien asiantilojen hyväksyminen.

Vaikka kirja kertoo pääosin Cederbergin matkoista idässä, on mielestäni kirjassa kuitenkin pohjimmiltaan kyse länsimaisen elämäntavan kriisistä. Vasta viimeaikoina on havahduttu siihen, että vanha suomalainen traditio on korvattu kristillisellä, ja tämä on edelleen korvautumassa sekulaarilla, uudella ateistishumanistisella maailmankatsomuksella. Tämän murroksen myötä on herännyt kysymys siitä, mistä suomalaisessa elämänymmärryksessä on oikeastaan kyse?

Cederbergin pyhiinvaellus jatkuu. Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa tutkaillen siinä omaa sisäistä maailmaansa kulkien sekä Suomessa että laajemmalti Euroopassa.

______________
[1] Mystikko kokee asiat suoraan, sanoittamatta. Okkultisti pyrkii todistamaan asiat sanoittamalla ja tukeutumalla aiemmin esitettyyn.
[2] Katso tekstini Shiva Nāṭarāja. Cederberg Shivasta: "Jumaluutena Shiva voi olla vaikeasti hahmoitettava. Shiva käsitetään usein *puhtaana tietoisuutena*. Kun Shiva katsoo peiliin, hän näkee Shaktin, eli energian tai aineen. Vain heidän liitostaan, jumalan ja jumalattaren yhtymisestä, kosmos voi syntyä ja tulla tietoiseksi itsestään."
[3] Tekstistäni Myyttinen menneisyys: "Itselleni aiemmin tuntematon Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko-niminen freskon luonnos on symbolisesti mielenkiintoinen. Teoksen miljöö ja teema ovat samankaltaiset kuin Väinämöisen lähdössä. Teoksesta huokuu melankolia suomalaisten oman uskon ja maailmankatsomuksen korvautumisesta valloittajan uskonnolla. Teoksen symboliikka on yksinkertainen ja selkeä. Suomen uskoa edustavat luonnon elementit: nuotiossa palava tuli, katkaistu mänty ja mäntyyn nojaava kantele. Kristinuskoa edustaa miesvoimin rakenteilla olevan kivinen kirkko, katkaistut puut ja risti. Nuotiosta nouseva savuvana yhdistää maassa olevan tulen taivaalla olevaan auringonlaskuun. Maata ja taivasta yhdistävä siniharmaa vana voi olla henkeä symboloivaa savua, tai tulen sammuttavaa vettä. Tuli ja vesi ovat yhteen kietoutuvia elementtejä, joten tässäkin toteutuu aksiooma "se mikä on ylhäällä, on kuin se mikä on alhaalla"." Viittaukset poistettu.
[4] Lukusuosituksena aiheeseen liityvä tuore artikkeli: Viisaus löytyy lintujen puheesta.

31.1.2016

Ajan ilmiöitä

Åsgårdsreien, Peter Nicolai Arbo 1872.

Vuoden alussa on paikallaan tehdä katsaus pinnalla oleviin henkisyyttä koskeviin ilmiöihin. 

Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat ovat usein uskonnollisesti motivoituneita. Raamattuun perustavat voimakkaat näkemykset sivuuttavat kuitenkin sen tosiasian, että Raamatulla ja muilla pyhillä kirjoilla voi perustella melkein mitä tahansa. Omia ennakkoluuloisia näkemyksiä ei voi siten ulkoistaa; yksilö on aina vastuussa omasta moraalisesta kannastaan, vaikka hän  luovuttaisi päätäntävallan itsensä ulkopuolisille auktoriteeteille. Raamatusta löytyy monenlaisia perhemalleja, joille on oikeastaan yhteistä vain naisen alistuneisuus miehelle [1].

Pakolaiskriisin eskaloituessa esiin nousi vanha paradoksi: kristityiksi profiloituneet toimijat ottivat torjuvan kannan maahanmuuttoon. Samalla syntyi vaikutelma, että sekulaarimmin suhtautuvat tekijät edustivat kristillisempää linjaa asenteissaan, kuin nämä kristillisiksi profiloituneet toimijat ymmärsivät tehdä. Myönteisenä havaintona monessa asiassa parjattu luterilainen kirkko toimi asiassa kuitenkin johdonmukaisesti [2]. Jeesuksen opetukset tuntemattoman ulottamiseksi lähimmäisten piiriin sekä pyyteetön auttamisen eetos ovat kristinuskon ydinsanomaa [3]. Ymmärrän, että moni kristitty kokee, ettei kykene täyttämään näitä korkeita standardeja. On kuitenkin ironista, että julkisesti kristityiksi profiloituvat henkilöt ja tahot ajavat faktisesti antikristillisiä intressejä.

ISIS:n tekemien terrori-iskujen seurauksena on käyty keskustelua siitä, missä määrin terrorismi kytkeytyy islamiin. Islamin edustajat haluavat viestiä, ettei terrorismilla ole mitään tekemistä islamin kanssa. Islamia vastustavat tahot haluaisivat taas niputtaa terrorismin ja islamin samaan pakettiin. Kumpikin kanta on kuitenkin väärä: kuten edellä totesin, kaikkia uskontoja voi käyttää minkä tahansa asian perustelemiseen. Uskontojen tekstit edellyttävät aina tulkintaa, ja kukin soveltaa uskontoaan valitsemallaan tavalla. Kristitty, muslimi ja juutalainen joutuvat itse valitsemaan, missä määrin he soveltavat pyhien kirjoitustensa opetuksia rauhanomaisesta tai väkivaltaisesta käytöksestä. Näiden kolmen suuren uskonnon pohjalla oleva vanha testamentti käsittelee jo itsessään uskonnollisesti perusteltuja joukkotuhoja, joten kristittyjen sormen osoittaminen muslimien suuntaan teologisessa mielessä ei ole perusteltua [4].

Reaktiona pakolaiskriisiin Suomeen perustettiin katupartioryhmä Soldiers of Odin. Ryhmän nimen ja kansallismielisen identiteetin välillä huomattiin heti ironinen ristiriita, kun suomalaiset nimesivät ryhmänsä ulkomaisen jumaluuden mukaan. Nimen valinta ei ole kuitenkaan sattumaa. Natsi-Saksa otti käyttöönsä runsaasti muinaisgermaanisia elementtejä. Tämän seurauksena äärikansallismieliset tahot ovat omaksuneet samat elementit omakseen siinä määrin, että moni yhdistää esimerkiksi riimut kansallismielisiin aatteisiin [5]. Ikävistä yhteyksistään huolimatta pohjoisen mytologian kiinnostuksen lisääntymiseen ei tulisi suhtautua lähtökohtaisesti kielteisesti. Pohjoisen kulttuuriperinnön nousu tarvitsee enemmän äärikytköksistä vapaata käsittelyä.

Mielessäni olleet näkökohdat kiteytyvät pitkälti siihen, että erilaiset ryhmittymät pyrkivät osoittamaan omaa erinomaisuuttaan suhteessa muihin ryhmiin. Tällaisessa vihollisuusasetelmassa on kuitenkin hankala käydä analyyttistä ja muiden näkemyksistä kiinnostunutta keskustelua. Todellisuus on kuitenkin mustavalkoisia asetelmia monimutkaisempi.


_________________
[1] Hyvä teksti vaikka tässä: Avioliitto Raamatussa
[2] Pastori Marjaana Toiviainen nousi esille varsin kristillisen tulokulmansa kautta: Ihmis­oikeuksien puolustaja
[3] Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin". -Luuk 10:29-37

Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? -Matt 5:38-47

Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.' Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." -Matt 25:31-46
[4] Raamatussa ja Koraanissa on paljon yhteistä
[5] Odiniin vedotaan, mutta millainen jumalhahmo oli? ”Pohjoinen mytologia vetoaa ääriliikkeisiin kaikissa Pohjoismaissa”, sanoo tutkija

31.12.2015

Kabbalan elämänpuu



Okkulttisten prosessien pohjalla on useimmiten johonkin traditioon perustuva prinsiippijärjestelmä. Olen käyttänyt tähän asti teosofispohjaista seitsenjärjestelmää, sekä siitä edelleen jalostettua kristillispohjaista kolminaisuusjärjestelmää, joka voidaan esittää kahtena lomittaisena kolmiona. Kabbalistinen järjestelmä tarjoaa tätä monipuolisemman systeemin, jonka voi esittää kolmena kolmiona. Käsittelen tässä tekstissä kabbalan elämänpuun perusteet. Käsittelyni ei pyri olemaan kaikenkattava esitys, vaan ennemminkin silta aiempien tekstieni ja kabbalan elämänpuun välillä. On huomionarvoista, että elämänpuun sefirat eivät asemoidu yksinkertaisempien esitysten tapaan yksiselitteisesti. Sefiroiden merkitykset ja suhteet voidaan tulkita näkökulmasta ja tarpeesta riippuen monella tavalla.

Elämänpuun historia voidaan jäljittää sumereilta juutalaisuuteen. Elämän tai maailman puu on universaali symboli, joka löytyy myös skandinaavisista mytologioista. Kabbala on keskiajalta peräisin oleva esoteerinen oppi, joka on levinnyt juutalaisuudesta muihin esoterisiin traditioihin. Kabbalan elämänpuuta voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin, joten sen tuntemiseen voi olla monia motiiveja. Popularisoidut kabbala-liikkeet voivat vedota niin psykologisiin kuin uskonnollisiin tarpeisiin. Oma motiivini on puhtaasti metafyysinen.

Elämänpuussa on 10 näkyvää sefiraa ja yksi spekulatiivinen sefira. Sefirat ovat Absoluutin emanaatioita. Sefiroita voidaan käsitellä mikro- tai makrotason prinsiippeinä. Elämänpuussa voidaan myös käsitellä näitä tasoja yhtä aikaa. Sefiroiden väliset yhteydet muodostavat 22 polkua, joilla kullakin on omat merkityksensä.

Puussa on erotettavissa kolme pilaria, jotka muodostuvat sefiroiden vertikaalisista linjoista. Vasemmalla on Voiman pilari, keskellä Viisauden pilari ja oikealla Armon pilari. Vasen pilari rinnastuu Booakseen, ja oikea Jaakiniin. Näiden pilarien merkitykset peilautuvat toisiinsa dualistisesti, keskellä oleva linja kuvaa harmonista tasapainoa [1]. 

Sefirat muodostavat kolme kolmiota, jotka ovat erilaisia olemisen tasoja [2]. Ylin kolmio on jumalainen kolmio, alempana henkinen kolmio ja alimpana materiaalinen kolmio. Alin erilliseksi jäävä sefira on maailma.

Sefirat on numeroitu niiden emanoitumisjärjestyksen mukaan ylhäältä alas. Tästä muodostuu salaman muotoinen kuvio. Salama on erinomainen symboli kuvaamaan hengestä materialisoituvaa monadia [3]. Salamalla voidaan kuvata Hengen involuutiota materiaan ja käärmeellä taas aineen evoluutiota Henkeen.

Sefiroille voidaan määrittää lukemattomia rinnastuksia muihin systeemeihin, kuten jumaluuksiin ja enkeleihin. Sefirat voidaan kuvata lyhyesti näin:

Ylitietoinen sefira, Emanaation maailma
1. Keter, Kruunu: Tahto luoda, korkeimpana prinsiippinä Kruunu on yhdysside pään ja sefiroiden lähteen Ein Sophin välillä, Kätketty valo, olemattomuus, palavasta pensaasta ilmennyt Eheieh, Metatron, Atma, Zeus, Wodan, Kolminaisuus, kuolema. Kristillisen kabbalan sovelluksissa voi olla Isä.

Älylliset sefirat, Luomisen maailma
2. Chokhmah, Viisaus: Viisaus on ensimmäinen ilmennys Kruunun symboloidessa tyhjyyttä, näkyvä valo, YHWH, Shiva, Odin, kolminaisuuden Isä, oikea silmä.
3. Binah, Ymmärrys: Musta, vasen silmä, Intuitiivinen ymmärrys, sydän, kohtu, äiti, Elohim, neitsyt Maria, Isis, Frigg.

- Optionaalinen sefira Daath, Tieto: Kaikkien sefiroiden yhteys, Gnosis.

Toiminnalliset sefirat, Muodostumisen maailma 
Ensisijaiset emootiot
4. Chesed, Armo: Rakkaus, Jumalan oikea käsi, Wotan.
5. Gevurah, Voima: Tuli, tuomio, Jumalan vasen käsi, rajoittaminen, kunnioitus, punainen, Gabriel, Thor, Horus.
6. Tiferet, Kauneus: Tässä prinsiipissä Henki uhraa itsensä luomisen mahdollistamiseksi, Henki muuntuu energiaksi ja aineeksi. Jumala tulee ihmiseksi. Henkisyys, tasapaino, aurinko, Jumalan Poika, Jeesus, Osiris, Ra, Buddha, Balder.

Toissijaiset emootiot
7. Netzach, Voitto: Ikuisuus, kestävyys, kärsivällisyys, oikea jalka, Freya.
8. Hod, Loisto: Majesteetti, kunnia, Vasen jalka, rukous, alistuminen, rituaali, magia, Thoth, Anubis, Hermes, Loki.
9. Yesod, Perustus: Seksuaalinen energia, tekee kommunikaation ja yhteyden mahdolliseksi sisäisen sielun ja ulkoisen materian välillä, Kristillisen kabbalan sovelluksissa voi olla Pyhä henki.

Toiminnan väline, Toiminnan maailma
10. Malkut, Valtakunta: Morsian (Binah-yhteys), fyysinen maailma (Kether-yhteys).

Elämänpuuta ei ole syytä lähestyä fundamentalistisena totuuden esityksenä. Sen sijaan jokainen voi lähestyä aihetta omasta näkökulmastaan välittämättä lukuisista toisilleen ristiriitaisistakin näkökulmista: okkulttinen prosessi on subjektiivinen pyrintö merkityksellisen totuuden löytämiseksi.


____________
[1] Näiden symboliikka liittyy klassisiin vasemman ja oikean käden polkuihin. Keskellä olevan linjan voi ajatella olevan näiden sulauma "molempien käsien tie", kultainen keskitie.
[2] Ironisesti barbaarisina pidettyjen viikinkien 3x3 symboli Valknut on tässä mielessä kehittyneempi symboli, kuin kristittyjen kolmio tai juutalaisten heksagrammi.
[3] Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. -Luuk 10:18

10.11.2015

Eksoteerista esoteriaa



Internet on mullistanut esoteerisen tiedon saatavuuden. Onkin aiheellista kysyä, onko nykyään enää mitään aidosti esoteerista olemassa. Useimmat initiatoristen järjestöjen rituaalit on luettavissa internetissä, ja nykyaikana on saatavilla menneisiin aikoihin verrattuna moninkertainen määrä eksoteerista ja esoteerista tietoa. Toisaalta internet helpottaa harvinaisten ajatusten kannattajien kohtaamista. Koska käytössä on globaalit verkostot, löytyy kaikenlaisille aatteille omat fooruminsa. Tämä mahdollistaa yhä useamman etsijän kiinnostumisen esoteriasta.

Mutta onko esoterian idea itsessään vesittynyt, kun lähes kaikki on nyt nähtävillä? Onko väärin, että esoteriaan liitettyjä ajatuksia vaihdetaan julkisilla foorumeilla? Väitän, että ei. Tässä muutama perustelu:

1) Initiatoristen järjestöjen metodologiaan kuuluu salaaminen, jotta initiaatio on mahdollisimman vaikuttava tapahtuma. Tämän väittämän vilpittömyyttä on epäilty, mutta esimerkiksi kirkon tutkimuskeskuksen taannoinen johtaja Harri Heino sai tutkimuksiaan varten käyttöönsä kaikki Suomen suurloosin hallussa olevat rituaalit. Samoin ruotsalainen esoterian tutkija Henrik Bogdain sai amerikkalaisen suurloosin kirjaston käyttöönsä omia tutkimuksiaan varten. Ehtona oli, ettei hän aio itse pyrkiä vapaamuurariksi, koska rituaalien etukäteen tutkiminen ei tule siinä tapauksessa kyseeseen. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että initiatoristen järjestöjen salaisuuksissa on ensisijaisesti kasvatuksellinen motiivi [1].

2) Vaikka useimmat salaiset rituaalit tai muut aiemmin salaisina pidetyt tiedot ovat nykyään luettavissa monista lähteistä, on rituaalien kokemuksellinen ulottuvuus sekä esoteerisen tiedon omaksuminen puhtaasti yksilöllinen prosessi. Rituaalien substanssit voivat tietyin rajoittein välittyä lukemalla paperista, mutta rituaalinen kokemus on käytännössä merkittävästi erilainen kuin mitä asiaan vihkiytymätön voi kuvitella. Lisäksi henkilökohtaiset kokemukset samoista tilanteista saavat aikaan yksilöllisiä merkityssisältöjä, joiden on sanottu olevan ytimellisesti aitoja salaisuuksia. Niinpä todellista esoteriaa on yksilön henkilökohtainen kokemus, eivätkä julkisuuteen vuotaneet käsikirjoitukset.

3) Puritaanisissa yhteiskunnan vaiheissa, kuten noitavainojen aikana, on ollut aidosti hengenvaarallista edustaa näkyvästi valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Nykyään tämä riski on pienentynyt, joskin erilaisia huuhaa-stigmoja on edelleen jaossa. Sikäli on ymmärrettävää, että moni haluaa säilyttää anonymiteetin näistä asioista keskusteltaessa [2].

4) Esoteeristen suuntausten eettinen motiivi on yleensä henkilökohtaisen ja yhteisen hyvän edistäminen. Sikäli on siis suoranaisesti velvoittava vaatimus, että vaativampaakin näkökulmaa elämän mysteereihin on saatavilla. Esoteerisiin periaatteisiin ei kuulu julistaminen tai käännyttäminen, mutta sen sijaan aatteen oleminen saatavilla tarvittaessa on esoteerisiin periaatteisiin hyvin sopiva periaate. En näe muutenkaan ongelmana esoteerisen tiedon saatavuutta. Pikemminkin yleisinä reaktioina esiintyy välinpitämättömyyttä (tämä on harmitonta huuhaata tai turhaa spekulaatiota), ja torjuntaa (tämä on vaarallista harhaoppia). Ylipäänsä se, että joku on nykyaikana ennakkoluuloton uusia ajatuksia kohtaan, ja samalla kiinnostunut henkisistä asioista on sen verran positiivinen yhdistelmä, ettei heidän kaltaisiltaan pitäisi enää erikseen  estää tiedon saantia.

Näiden näkökohtien valossa on ilmeistä, että aiemmin esoteeriseksi mielletty tieto on nykyään tavallaan eksoterisoitunut. Tämä ei ole kuitenkaan asian ytimellisessä mielessä ongelma,  koska salaisiksi tarkoitettujen ideoiden merkitykset salaavat kyllä itsensä. Kelvolliset avaavat salaisuuksien lukot kuten ennenkin.

Lukuisista mahdollisuuksista huolimatta internetin ympäristö voi olla joillekin luotaantyöntävä epätraditionaalisuuden tai epäesteettisyyden takia. Tämä on ymmärrettävä näkökanta varsinkin, kun esoteerisissa suuntauksissa esteettisyys on tärkeässä osassa. Nykyisen ajan mahdollisuuksia ei pitäisi mielestäni nähdä kuitenkaan muinaisten menetelmien vastaisina. Kokonaisvaltaisen ihmisyyden ihanteen mukaista on ottaa käyttöön kaikki toimivat keinot, mitä kulloinkin on saatavilla. Yksipuolisuus tuskin on tässäkään asiassa hyväksi.


__________
[1] Tässä yhteydessä Blavatskyn vapaamuurariuden kritiikki ja "paljastukset" Hunnuttomassa Isiksessä näyttäytyvät erikoisessa valossa. Vaikuttaa siltä, ettei Blavatsky ole ymmärtänyt initiatoristen järjestelmien salaisuuksien luonnetta. 
[2] Anonymiteetin mahdollisuus on keskeinen sananvapauden periaate. Anonymiteetti mahdollistaa vapaan ajatusten vaihdon erityisesti silloin, kun käsiteltävät aiheet voivat aiheuttaa esimerkiksi kuolemanvaaran totalitaristisissa valtioissa.

13.10.2015

Päättömän teologia



Kari Peitsamo esiintyi lauantaina 12.10.15 Arto Nybergin keskusteluohjelmassa. Esitän tässä tekstissä muutaman haastattelusta heränneen ajatuksen. Peitsamo olikin ollut jo aiemmin Iltalehdessä otsikolla: Uskoon tulleen Kari Peitsamon väite: "Ihmisellä ei ole päätä". Odotin ohjelmaa mielenkiinnolla, koska tunnistin aiemman päättömyysväitteen raamatullisen teologisen perustan. Epäselväksi jäi vain, että missä määrin Peitsamo oli tosissaan väitteensä konkreettisesta puolesta.

Symbolisesti kristityn pää-vertaus viittaa hallintaan. "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää[1]." Tämänkaltaiset kohdat ilmentävät kristityn hallintavallan luovuttamista Kristukselle ja sitä kautta Jumalalle. Tämä onkin yksi tapa ilmaista esoteerikkojen tavoite jumalallistumisesta. Apoteoosiin kuuluu mystinen egon kuolema ristillä sekä ylösnousemus: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa[2]..."

Peitsamo yllätti kertomalla, ettei usko historialliseen Jeesukseen. Hänen teoriansa mukaan Jeesus on kokonaan Paavalin luomus. Tämänsuuntaisia teorioita on esitetty ennenkin. Periaatteessa tämä voi olla totta: Jeesuksen historiallisuudesta ei ole juuri näyttöä Raamatun ulkopuolella. Evankeliumit on kirjoitettu kauan sen jälkeen, kun Jeesuksen uskotaan eläneen. 

Mielestäni on viisasta rakentaa oma maailmankatsomus niin, ettei se tukeudu voimakkaasti historiallisiin tai historiallisiksi väitettyihin tapahtumiin. Näin ollen oma filosofiani erottaa selvästi tieteellisen yhteisen tiedon, ja henkilökohtaisen metafyysisen ulottuvuuden, joka ei ole riippuvainen materialistisista seikoista. Tämä erottelu mahdollistaa aidosti dynaamisen, itseään päivittävän totuudellisen maailmankuvan.

Mikä sitten motivoi Peitsamoa kääntymään Kristuksen puoleen? Vastaus on puhdasta esoteriaa. Kosminen Kristus eli Logos on sisäisesti meissä. Tästä Paavalikin todisti. Historiallisen Jeesuksen olemassaolo ei ole millään tavalla riippuvainen tästä metafyysisestä todellisuudesta.

Peitsamon teologia ei siis ole lainkaan niin päätön, kuin Iltalehden artikkeli antoi ymmärtää. Kunhan pääsekoilua ei oteta kirjaimellisesti.


_________________
[1] Katso myös Kotimaa24 artikkeli: Piispa Peitsamolle: Puhut paskaa
[2] - 1. Kor 11:3.
Kohta jatkuu erinäisiä pukeutumiskoodeja ja epätasa-arvoa tuottaneilla sanoilla (jakeet 4-9):
"Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten."
[3] Gal 2:20a

20.9.2015

Evoluutio


 The Ancient of Days, William Blake, 1794.


Kansanedustaja Laura Huhtasaari on noussut otsikoihin evoluutiokriittisillä lausunnoillaan  [1]. Huhtasaari ei ole ajatuksineen yksin. Vuoden 2013 tiedebarometrin mukaan kolmasosa suomalaisista epäilee evoluutioteorian paikkaansapitävyyttä. Periaatteideni mukaisesti en ota tässä blogissa kantaa politiikkaan, vaan käsittelen asiaa pelkästään maailmankatsomukselliselta kannalta.

Evoluutio on nykytiedon valossa kiistaton fakta. Evoluutiota kritisoivat nykyään pääasiassa vain fundamentalismiin kallellaan olevat kreationistit. Heillä ei kuitenkaan ole esittää vakavasti otettavaa kritiikkiä eikä evoluutioteoriaa kumoavaa vaihtoehtoista teoriaa. Argumentointi on lähinnä ideologisista päämääristä lähtöisin olevaa spekulaatiota. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, ettei älykkyys suojaa virhepäätelmiltä [3]. Näin ollen kenenkään yksittäisen tieteilijän argumenteilla ei ole suurta merkitystä, jos ne eivät läpäise tieteellistä vertaisarviointia.

Huhtasaaren evoluutiokritiikki on virheellistä joko tarkoituksella tai tiedonpuutteen vuoksi [2]. Huhtasaari argumentoi, että "Uskonnollisen tunteen ei tarvitse olla tieteellisesti todistettu - toisin kuin tieteen, joka riippuu todistettavasta näytöstä". Tämä onkin toimiva periaate, mikäli uskonnollinen tunne toimii ristiriidattomasti tieteellisesti saadun informaation kanssa. Huhtasaaren tapauksessa näin ei kuitenkaan ole.

Yleinen kristillinen käsitys on, että tiede kertoo miten Jumala toimii, ja Raamattu vastaa kysymykseen "miksi". Näin ajateltaessa on välttämätöntä luopua kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta. Raamatun luomiskertomus sopii evoluutioteoriaan runollisesti ja symbolisesti, mutta ei kirjaimellisesti. Paratiisin tapahtumat on symbolinen kuvaus ihmisen tietoiseksi tulemisesta. Luonnontieteen näkökulmasta tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut hyvin pitkän ajan kuluessa, ei yhdessä hetkessä.

Esoteerisen filosofiani mukaan totuudellisuus on yksi tärkeimmistä hyveistä ja vaatimuksista. Maailmankatsomuksen on oltava ristiriidattomassa sopusoinnussa tieteellisen kehitysteorian kanssa.   Ihmisen kehityskertomus on yksi tärkeimmistä maailmankatsomuksen taustalla vaikuttavista tekijöistä. Muun muassa näkemys ihmisen asemasta luomakunnassa muiden eliölajien joukossa rakentuu  tästä käsityksestä. Jos ihminen uskoo ensimmäisen ihmisen ilmestyneen maasta, ja toisen ihmisen ensimmäisen kylkiluusta, ei hän ole vakavasti otettava totuuden etsijä. 

Mikä sitten olisi evoluutioteorian kanssa yhteensopiva metafyysinen maailmanselitys? Emanaatio-oppi on muinainen henkisen evoluution konsepti, joka nivoutuu loistavasti yhteen tieteellisen evoluution kanssa [4]. Emanaatio-oppi lisää materiaaliseen evoluutioon henkisen ulottuvuuden. Emanaatio kertoo aineeseen tiivistyneen hengen matkasta kehittyen kohti Jumaluutta. Tämä selitys antaa siis materiaalistiselta kannalta merkityksistä vapaalle olemassaololle tarkoituksen [5].

Alkuräjähdystä edeltävät tapahtumat jäävät toistaiseksi spekulaation alaiseksi; jos ennen alkua oli Jumala tai pelkkää materiaa, voimme yhtäläisesti esittää kysymyksen: mitä oli ennen sitä? Näin ollen materialismi tai deismi eivät kumpikaan anna tyhjentävää vastausta lopulliseen eksistentialistiseen ongelmaan maailman alusta. Voimme kuitenkin eliminoida vastausvaihtoehdoista ilmeiset virheväittämät pois.

Katsomukseni mukainen näkemys ohittaa kysymyksen "mitä oli ensin": sekä maailma että Jumala ovat olleet aina olemassa [6]. Erilaiset syklit alkuine ja loppuine vain rytmittävät ikuista ajan kulkua.
_________
[4] Länsimaisessa esoteriassa emanaatio-oppi on kulkeutunut esimerkiksi kabbalistien, hermetistien, uusplatonilaisten ja gnostikkojen kautta tähän päivään asti.
"Emanationism is a transcendent principle from which everything is derived, and is opposed to both Creationism (wherein the universe is created by a sentient God who is separate from creation) and materialism (which posits no underlying subjective and/or ontological nature behind phenomena being immanent)... ...Emanationism is a cosmological theory which asserts that all things "flow" from an underlying principle or reality, usually called the Absolute or Godhead. Any teachings which involve emanation are usually in opposition to "Creation ex nihilo" as emanation advocates that everything has always existed and has not been "created" from nothing. "-Wikipedia
[5] Mielestäni maailmanselityksissä on juuri kyse merkityksellisyyden tavoittelusta. Maailmanselitysten ja -katsomusten pitäisi olla kuitenkin myös yhteensopivia yhteisesti havaittavissa olevan todellisuuden kanssa, josta päästään yhteisymmärrykseen tieteen avulla. Esittämäni salatieteellinen synteesi on subjektiivinen väline totuudellisen merkityksellisyyden tavoittamiseksi.
[6] Katso 4. viittaus. Katso luonnontieteellinen perustelu tästä.

29.7.2015

Myyttinen menneisyys


Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallela, 1897.


Kävin Ateneumissa esillä olevassa Tarujen kansat -näyttelyssä. Näyttely sisältää suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden symbolistisia teoksia noin sadan vuoden takaa. Vaikka Suomen kalevalainen mytologia eroaa norjalaisten viikinkien mytologiasta, on näiden tematiikka yhteensopivaa. Tämä oivallus välittyi näyttelystä erinomaisesti. Käsittelen seuraavaksi muutamaa keskeistä näyttelystä versonnutta ajatusta.

Itselleni aiemmin tuntematon Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko -niminen freskon luonnos on symbolisesti mielenkiintoinen. Teoksen miljöö ja teema ovat samankaltaiset kuin Väinämöisen lähdössä. Teoksesta huokuu melankolia suomalaisten oman uskon ja maailmankatsomuksen korvautumisesta valloittajan uskonnolla. Teoksen symboliikka on yksinkertainen ja selkeä. Suomen uskoa edustavat luonnon elementit: nuotiossa palava tuli, katkaistu mänty ja mäntyyn nojaava kantele[1]. Kristinuskoa edustaa miesvoimin rakenteilla olevan kivinen kirkko, katkaistut puut ja risti. Nuotiosta nouseva savuvana yhdistää maassa olevan tulen taivaalla olevaan auringonlaskuun. Maata ja taivasta yhdistävä siniharmaa vana voi olla henkeä symboloivaa savua, tai tulen sammuttavaa vettä. Tuli ja vesi ovat yhteen kietoutuvia elementtejä, joten tässäkin toteutuu aksiooma "se mikä on ylhäällä, on kuin se mikä on alhaalla"[2].

Museon Aino-triptyykin esittelytekstissä oli varsin järkevä selitys Väinämöisen ja Ainon tarinasta: kaikessa yksinkertaisuudessaan tarinan opetus on siinä, ettei kaikkea voi saada. Rahalla tai viisaudella ei voi ostaa rakkautta. Tämänkaltaisiin kertomuksiin voi toki keksiä kehystarinoita mielensä mukaan, kuten Ervast tekee Kalevalan avaimessa. Mielestäni vanhan kansan tarinoiden selittäminen kohtuullisen modernin ajan teosofisella käsitteistöllä on kuitenkin epämielekästä, varsinkin kun ottaa huomioon teosofisen ajatuksen siitä, että kaikki on pohjimmiltaan teosofiaa[3].

Näyttelystä välittyi voimakas kaipuu "vanhoihin hyviin aikoihin". Kuten näyttelyn johdantoteksteissäkin mainitaan, on esillä olevien taiteilijoiden tavoitteena ollut luoda kansaa yhtenäistävää taidetta mytologisen historian avulla. Epäilemättä myyttinen historia voi tukea rakentavalla tavalla yksilöiden ja yhteisöjen identiteettiä, kunhan asioiden todellinen laita ei hämärry. Romanttinen menneisiin aikoihin haikailu ei ole kuitenkaan tarkemmin tarkasteltuna kestävällä pohjalla: kehityksen myötä ihmisten eliniän odote on kasvanut ja hyvinvointi lisääntynyt, sekä sotien määrä ja köyhyys on vähentynyt[4].

Mytologista historiaa on tuotettu lähes kaikissa eksoteerisissä ja esoteerisissä järjestelmissä. Sekularisaation myötä eksoteeristen järjestelmien myyttiset historiat ovat nykyään asettuneet pitkälti niille kuuluvaan symboliseen asemaan. Myyttisten tarinoiden historialliseen todenmukaisuuteen uskovat nykyään lähinnä erilaiset fundamentalistiset suuntaukset.

Esoteerisissa järjestelmissä myyttiseen historiaan tukeudutaan vaihtelevasti. Teosofiassa erilaiset myyttiset kertomukset on esimerkiksi atlantislaisten legendojen myötä sekoitettu todelliseen ja metafyysiseen historiaan. Monilla muillakin järjestöillä on kiusallinen tarve selittää omalle järjestölleen perimyslinja vaikka Christian Rosenkreuzin alkuperäiseen ruusuristiläiseen veljeskuntaan (jonka historiallinen olemassaolo on itsessään kyseenalainen), alkuperäisiin temppeliritareihin tai Raamatun henkilöihin asti. Mikäli järjestelmän ytimessä on tosiasiallinen usko johonkin myyttiseen kehystarinaan, on koko järjestelmän uskottavuus kyseenalainen.

Myyttisiin historioihin fundamentalistisesti suhtautuvat järjestelmät ovat heikolla pohjalla suhteessa totuudellisuuden vaatimuksiin, koska myyttisiä tarinoita ei voida osoittaa paikkaansa pitäviksi. Hyväksyttävänä näkökulmana asiaan voidaan kuitenkin pitää erilaisten myyttisten tarinoiden käyttämistä puhtaasti allegorisessa ja kasvattavassa merkityksessä. Samalla on korostettava totuudellisuuden hyveen hengessä, että kertomuksilla on vähän, tai ei ollenkaan vastetta reaalisessa historiassa. Myyttiseksi tunnistetuilla kertomuksilla voi olla kuitenkin samastumisen kautta identiteettiä kohottava vaikutus.

Pohjolassa on omaperäinen myyttinen historia, josta on syytä olla ylpeä. Tämänkaltaiset esilletuonnit ovat äärimmäisen tarpeellisia, ja näyttelyn saaman positiivisen palautteen perusteella aiheelle löytyy myös tilausta.

_______
[1] Kanteleen ääniaukoksi on kaiverrettu hakaristi. Epäilemättä kansallisromanttinen kuvasto yhdistettynä hakaristiin voi herättää nykypäivänä epäilyksiä, mutta "Hakaristi on tuhansia vuosia vanha symboli ja pohjolassa sitä on käytetty pitkään onnen vertauskuvana." -Kantele.net
Kallelan freskon luonnos on tehty 1899, joten tässäkään teoksessa ei voi olla viittausta myöhempiin natsi-Saksan tapahtumiin. 
[2] Hermes Trismegistos, Smaragditaulu
[3] Teosofinen synkretismin idea on sinänsä varteenotettava näkökulma, mutta teosofian tapa kääntää kaikki omalle kielelle estää kunkin omintakeisen järjestelmän ymmärtämisen niiden omista lähtökohdista käsin.
[4] Tässä on yksi positiivista historiankehitystä tukeva artikkeli: The world is getting better all the time, in 11 maps and charts