23.2.2006

Ikuisuus

Haluatko tulla hulluksi? Mieti ikuisuutta. Käsittelen muutamia aiheita ikuisuuden kannalta.

Onko ihminen ikuinen? Ei. Mikään, millä on alku, ei ole ikuinen. Tarkoitan ihmisellä sielu-henki-ruumis-yhdistelmää. Voidaan varmasti tietää, että ihminen syntyy, elää ja kuolee. Ihmisellä on alku ja loppu. Jos uskomme jälleensyntymiseen, on silloinkin yleensä henki ainoa komponentti, joka jatkaa kuoleman jälkeen. Ihmislaji ei ole ikuinen, ihmislajilla on alkunsa tieteen mukaan. Sitä, missä kohtaa tarkalleen ihmisestä tuli ihminen, ei voida tietää. Kyse on sovituista käsitteistä.

Ihmisessä olevan jumalaisen osan, Hengen, voidaan ajatella olevan ikuinen. Jos Jumala on ikuinen, ja hänen Henki on ihmisessä, on osa ihmisestä ikuinen. Sillä ei olisi alkua eikä loppua. Tästä seuraa paradokseja. Jos Jumala (ja siten ihmisen henki) on ikuinen, mikä antaa kaikelle mielekkyyden, jos juuri aika, ja katoavaisuus antaa arvon?

Ikuisuus on hankala idea. Jos ajatellaan mitä tahansa todennäköisyyttä, se toteutuu ikuisuuden aikana jossain vaiheessa. Evoluution vastustajat väittävät, että meidän maailmamme syntymisen todennäköisyys on liian pieni, jotta se voisi toteutua. Mutta, jos aikajanana (eli janaa ei ole, koska jakso on loputon) on ikuisuus, loppumattomat maailmojen synnyt, tuhoutumiset ja kombinaatiot, on ennemminkin varma fakta, että juuri tämä maailma on juuri tässä. Itseasiassa ikuisuudessa tämä sama maailma tulisi (jos ajatellaan, ettei tässä universumissa ole mitään motivaatiota, vaan ainoastaan sattumia) toistumaan loputtomia kertoja juuri samanlaisena. Sen lisäksi, että aavistuksen erilaisia kombinaatioita ilmestyisi loputon määrä. Puhumattakaan täysin erilaisista mahdollisuuksista.

Todennäköisyys ja ikuisuus: mieletön yhdistelmä perustella mitään muuta, kuin että tietysti tämä maailma on olemassa, sehän on itsestään selvyys! Sen on pakko olla olemassa. Se on ollut, ja tulee olemaan äärettömiä kertoja.

Jos universumissa on suunnittelija, ei tietenkään ole syytä toistaa samoja asioita ikuisesti. Jos suunnitelmana on kasvu ja kehitys, joka näyttäisi olevan totta aineen maailmassa, miksei siis hengenkin maailmassa, olisi tietysti oltava järjestelmä, jonka avulla kehitys toimii ilman sattuman "sekoilua". Tässä vaiheessa voidaan puhua tämän hetken ainutlaatuisuudesta ja arvosta: jos tämä kaikkeus kulkee, vaikka onkin ikuinen, johonkin suuntaa, suunnitelman mukaan, on tämä hetki ainutlaatuinen: se ei toistu enää ikinä. Aiheesta versoisi asiaa ikuisesti, joten jätetään tähän tällä kertaa...

17.2.2006

Tiede, taide ja uskonto

Edit: Uskonto-alue sisältää myös filosofian ja etiikan, ja se edustaa samalla viisautta.
---------------------
Kokonaisvaltaisen todellisuuden hahmottamisessa tarvitaan tieteen, taiteen ja uskonnon tasapainoa. Myös mielekkäässä elämässä on oltava ainakin kahta näistä, kolmannen puuttuminen ei välttämättä aiheuta ongelmia. Ihanteena on kuitenkin kaikkien kolmen yhdistäminen, mutta tietenkään sekään ei takaa "hyvää elämää". Kuten ihmiskuntakin on korostanut eri vaiheissaan jotain näistä, on näin usein ihmistenkin kohdalla. Se kertoo vain siitä, että kunkin on kasvettava henkilökohtaisesti omissa kasvutehtävissään.

Tiede edustaa järkeä ja älyä. Tieteen avulla voidaan hahmottaa ne raja-alueet, jotka voidaan tietää suhteellisen varmana, yleispätevänä tietona. Tiede kehittyy sitä mukaa, kun tiedon määrä lisääntyy. Jos sivilisaatio korottaa tieteen ylimmäksi näistä kolmesta, menetetään toivon ja syvemmän tiedon mahdollisuus. Jos tiede on korostuneessa asemassa yksilön elämässä, voi se johtaa nihilismiin ja tyhjyyteen.

Taide edustaa luovuutta ja tunnetta. Taiteen avulla voidaan tehdä uutta, soveltaa asioita ja kehittää ja käsitellä tunteita. Taide palvelee ihmisen psyykeen tunnepuolta. Taiteen yksipuolinen korostaminen voi johtaa tunnevaltaisuuteen ja ajelehtimiseen.

Uskonto edustaa intuitiota ja ihannetta. Intuition voidaan ajatella kuuluvan myös taiteen piiriin. Uskonnon avulla voidaan kurottaa sinne, minne tiede ei kykene. Uskonto mahdollistaa kokonaisuuden mielekkään hahmottamisen. Uskonnon yksipuolinen korostaminen sivilisaatiossa johtaa tietämättömyyteen, kuten keski-ajalla. Yksilön tasolla uskonnon ylivaltius voi johtaa fanatismiin ja fundamentalismiin.

Kaikki nämä voivat myös palvella toisia positiivisessa mielessä, kuten myös alistaa negatiivisesti. Esimerkiksi monet merkittävät keksijät näkevät suuret keksintönsä intuitiivisesti (kuten Einstein), ja alkavat vasta sen jälkeen työskennellä ja todistamaan niitä tieteellisesti.

6.2.2006

Vapaa tahto ja kaikkivaltius

Edit II: Huomioi, että tämä kirjoitus kritisoi eksoteeristen uskontojen Jumalan väitettyä yhtäaikaista kaikkivaltiutta, täydellisyyttä, (mahdollista) persoonallisuutta ja toimintaa maailmassa.
---
Edit I: Pienen pohdinnan jälkeen päädyin myös siihen, ettei omnipotentilla voi edes olla vapaata tahtoa, koska kaikkivaltias valitsee automaattisesti aina parhaat valinnat. Vaihtoehdoista 1) olisi tavallaan looginenkin: koska Jumalalla ei ole vapaata tahtoa, ei sitä ole ihmiselläkään. Vaihtoehdossa 3) taas sekä Jumalalla, että ihmisellä on vapaa tahto, mikä on myös loogista, jos ihmisessä on myös jumaluutta (Pyhä Henki jne.).
---
Väitän, että ihmisen vapaa tahto ja Jumalan kaikkivaltius ei voi olla yhtä aikaa olemassa.

Kaikkivaltiudella tarkoitetaan perinteisesti sitä, ettei olento ole minkään rajoitusten alainen. Olento on yhtä aikaa joka paikassa ajasta ja paikasta riippumatta. Näin ollen kaikkivaltias olento tietää/näkee automaattisesti kaikkien tekojensa seuraukset, myös siinä tapauksessa, että hän loisi olentoja, joilla olisi "vapaa tahto". Lainausmerkeissä siksi, että hän ei voi luoda aidosti vapaalla tahdolla varustettuja olentoja, koska hän jo tehdessään sellaisen näkee olennon kaikki valinnat ja niiden seuraukset. Hän voi kyllä luoda olennolle tunteen vapaasta tahdosta, ja syyttää olentoja huonoista valinnoista. Olentojen teoista on vastuussa kuitenkin loppujen lopuksi olennon luoja, koska hän tiesi jo valmiiksi olennon kaikki ajatukset ja teot, sekä niiden vaikutukset.

On siis kolme vaihtoehtoa: 1) ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, ja Jumala on kaikkivoipa 2) ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, ja Jumala ei ole kaikkivoipa 3) ihmisellä on vapaa tahto, ja Jumala ei ole kaikkivoipa.

Ensimmäisessä tapauksessa koko maailma on ikäänkuin Jumalan näytelmä. Toisaalta, mikä olisi tällaisen näytelmän toimeenpanemisen motiivi? Jumalahan näkisi koko näytelmän jo ennen luomishetkeä, joten sen täytäntöön paneminen olisi turhaa. Tavallaan maailmahan voikin olla vain kaikkivaltiaan olennon yksi ajatus. Tämä on kuitenkin aika turhauttava ajatus, vaikka voikin olla tosi.

Toisessa tapauksessa Jumala ei ole kaikkivoipa, ja ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Tämä vaihtoehto on ihmisen kannalta sama kuin ensimmäinenkin. Tämä selittäisi paremmin Jumalan motiivin luoda maailma: koska hän ei ole kaikkivoipa, hänellä on mahdollisuus oppia/tutkia maailmaa, kuin laboratorio koetta.

Kolmannessa tapauksessa Jumala ei ole kaikkivoipa, ja ihmisellä on vapaa tahto. Tämä vaihtoehto vaikuttaa mielestäni uskottavimmalta. Koska Jumala ei ole kaikkivoipa, hän luo maailman, joka antaa hänelle lisää mahdollisuuksia oppia, kehittyä jne. Koska hän ei ole kaikkivoipa, ei hän ole myöskään täydellinen, joten maailmakaan ei ole täydellinen(vaikkakin maailma voi olla "täydellinen" siihen käyttötarkoitukseen, mihin se on tehty). Tämä selittäisi samalla myös hyvän ja pahan ongelman. Ihmisen vapaa tahto mahdollistaa ihmisten ennalta arvaamattomat valinnat, sekä ainakin tietyissä rajoissa vastuullisuuden omista teoistaan. Mikäli Jumala on jakautunut panteistisesti koko luomakuntaan, on hän myös rajoittanut tietoisesti omaa vapaata tahtoaan sitoutumalla aineeseen. Tässä vaihtoehdossa ei ole kohtaloa: kukaan ei näe tulevaisuutta.

5.2.2006

Voiko Jumalaa pilkata?

Muslimimaailma kuohuu Muhammedia esittävien pilakuvien takia. Loukkaantuneiden mukaan pyhää ei saa kuvata, saati sitten solvata.

Mielestäni Jumalaa tai pyhää (=erotettua) ei kuitenkaan edes voi loukata, koska se on kaiken pilkan ja arvostelun yläpuolella. Ihmisten näkemyksiä ja aatteita voi kyllä loukata, koska ne ovat inhimmillisiä. Tarkoitan kuitenkin tässä sitä, ettei Jumalaa itseään, oliona, ole mahdollista loukata. Jumalan pilkan, heresian, pelko on inhimmillisten tunteiden ja poliittisten valtarakenteiden puolustuskeino suojata itserakennettua pyhää (=epäjumalaa, siinä merkitysessä, ettei se ole tosi) .

Myös kristinuskon Jumala vanhassa testamentissa on tarkka kunniastaan, tuomiten epäjumalien palvojat kuolemaan. Uudessa testamentissa se, joka pilkkaa pyhää henkeä, ei saa sitä anteeksi nykyisessä eikä tulevassa elämässä: "mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin." -Mark 3:29 "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!" -Hebr 10:26-29

Jokainen arvioikoon itse, kuvaavatko kyseiset Raamatun kohdat todellisen Jumalan luonnetta, vai inhimmillisesti ymmärrettävää oikeassa olemisen pönkittämistä äärimmäisillä pelotteilla.